Ilmainen toimitus aina yli 60€ tilauksiin!
Kaalimato.com uudistuu - lue lisää
Kaalimato tutkii Kaalimadon teettämät laajat tutkimukset valottavat suomalaisten seksielämää rehellisesti ja avoimesti.

Suomalaisten halut heräävät - seksi on myös terveellistä

Ilmojen lämmetessä myös suomalaisten seksin harrastamisen määrä kasvaa. Kaalimato.comin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset harrastavat seksiä selkeästi eniten keväällä ja kesällä. Tällä on merkitystä myös kansanterveyden kannalta, sillä seksillä on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti listasi seksin terveyshyödyt.

Lähes joka neljäs (23 %) suomalainen kertoo harrastavansa seksiä eniten kesällä. Keväällä eniten kertoo sekstailevansa noin kymmenes (11 %) ja syksyisin sekä talvisin vain kaksi prosenttia suomalaisista. Seksin harrastamisen määrällä on monella tapaa myönteisiä vaikutuksia myös terveyteen.

"Seksi on terveellistä, ja seksuaaliseen elämäänsä tyytyväiset ihmiset ovat usein myös muita onnellisempia arjessaan. Se, mitä seksuaalinen tyydyttyneisyys tarkoittaa, riippuu toki yksilöstä. Suurin osa harrastaa seksiä mieluiten kumppanin kanssa, mutta myös sooloseksi edistää seksuaaliterveyttä", Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Seksi parantaa vastustuskykyä ja vähentää stressiä

Säännöllinen seksin harrastaminen vähentää stressiä ja lieventää kipuja. Sen sanotaan jopa auttavan suojautumaan vilustumiselta ja tartunnoilta.

"Orgasmilla on ihmeellinen voima.Orgasmin aikaan ihmisessä vapautuu endorfiineja ja oksitosiinia, joita erittyy myös kumppanin kosketuksesta. Orgasmi parantaa muun muassa unen laatua ja vähentää stressiä. Seksuaalisella tyydyttyneisyydellä on myös positiivinen vaikutus itsetuntoon sekä luovuuteen", Lavikainen kertoo.

Naisilla hyvät lantionpohjalihakset lisäävät nautintoa myös seksissä

Nainen voi aktivoida lantionpohjalihaksiaan myös yhdynnän aikana. Tietoinen lantionpohjalihasten supistaminen ja rentouttaminen vahvistaa lihaksia ja lisää molempien nautintoa myös seksissä.

"Lantionpohjalihaksista puhutaan nykyään aiempaa enemmän, mikä on hyvä asia. Vahvoista lantionpohjalihaksista on hyötyä myös synnyttämättömille naisille, mutta synnytyksen jälkeen niiden vahvistamisesta tulee entistä tärkeämpää. Halutessaan lantionpohjalihaksia voi treenata myös geisha- eli harjoituskuulien avulla", Lavikainen muistuttaa.

Etenkin naisilla säännöllinen orgasmi voi edistää psyykkistä terveyttä ja ennaltaehkäistä masennusta.

"Orgasmin jälkeen aivoissa vapautuu myös dopamiini-välittäjäainetta, joka saa kehossa aikaan hyvänolontunteen ja onnellisen olon. Orgasmin on sanottu myös lievittävän kipua, joten siitä voi joillakin olla apua myös kuukautiskipuihin", sanoo Lavikainen.

Miehillä eturauhassyövän riski pienenee

Säännölliset orgasmit voivat auttaa miehiä osaltaan suojautumaan vakavilta, mutta valitettavan yleisiltä sairauksilta.

"Säännöllisten siemensyöksyjen on todettu ehkäisevän eturauhassyöpää ja vähentävän sydänsairaiden miesten kuolleisuutta", Lavikainen kertoo.

Erektion saaminen on monelle miehelle myös psykologisesti tärkeä asia.

"Erektiolla on usein merkitystä miehen itsetuntoon ja itsevarmuuteen. Tämä on ymmärrettävää, sillä erektiolla on merkitystä myös kumppanin nautintoon seksissä, ja tutkimuksemme mukaan miehelle kumppanin tyytyväisyys on seksissä erittäin tärkeä asia", Lavikainen muistuttaa.

Erektiohäiriöiden esiintyvyys kasvaa usein iän myötä, koska erityisesti peniksen verenkiertoon vaikuttavien sairauksien määrä lisääntyy miehen ikääntyessä. Myös muun muassa testosteronin puute, eturauhasen eli prostatan sairaudet ja epäterveelliset elämäntavat voivat olla erektiohäiriön syitä. Erektio-ongelmien pitkittyessä kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukan vinkit erektioon

1. On hyvä muistaa, että kaikilla miehillä on jossakin elämänvaiheessa ohimeneviä erektio-ongelmia. Itselleen kannattaa olla tällöin armollinen ja ajatella erektio-ongelmia väliaikaisina, elämään kuuluvina tilanteina.

2. Keskustele kumppanisi kanssa. Sekä ohimenevistä että pidempään jatkuvista erektio-ongelmista kannattaa keskustella avoimesti kumppanin kanssa. Erektio-ongelmiin liittyy usein suorituspaineita, ja usein ne hälvenevät, kun niistä voidaan keskustella. Myös kumppanin on hyvä pyrkiä keskustelemaan miehen kanssa hyväksyvään sävyyn ja häntä syyllistämättä.

3. Vaali terveitä elämäntapoja. Jo pienikin liikunnan lisääminen, alkoholin kulutuksen vähentäminen ja terveellisemmän ruoan lisääminen ruokavalioon vaikuttavat positiivisesti miehen seksuaaliseen hyvinvointiin ja erektioon.

4. Erektio-ongelmien jatkuessa käänny asiantuntevan lääkärin puoleen. Usein erektiohäiriön taustalla on monta yksittäistä tekijää, jotka kannattaa kartoittaa huolella, jotta jokaiseen tekijään löydetään paras mahdollinen hoito. Kumppani kannattaa ottaa mukaan hoitoprosessiin, koska miehen erektiohäiriö vaikuttaa myös parisuhteen seksiin.

Lisätietoja: Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com

[email protected] , +358 50 56 43 661

Kaalimato.com on Suomen suurin, hauskin ja luotettavin seksikauppa.

www.kaalimato.com

Näytä lisää
Miten reagoida, jos ei seisoMiehet avautuvat suorituspaineistaanTällaisia seksipaineita suomalaismiehet kokevatNäin usein suomalainen harrastaa seksiä - kesä on aktiivisinta aikaa!75 prosenttia suomalaisista on harrastanut seksiä kodin ulkopuolellaNämä asiat ovat tärkeimpiä suomalaisille seksissäNämä asiat saavat suomalaiset kiihottumaanNämä asiat lisäisivät eniten suomalaisten nautintoa seksissäNämä asiat sytyttävät suomalaisten seksihimotEtenkin nuoret aikuiset kokevat seksuaalista vetovoimaa samaan sukupuoleenLähes puolet suomalaisista on tyytyväisiä seksielämäänsä - lämmin sää ja aktiivisuus lisää seksihalujaNäin usein suomalaiset ajattelevat seksiäMiten saisin seksihaluni entiselleen? - Näitä kysymyksiä suomalaiset haluaisivat kysyä seksuaaliterapeutiltaVältä näitä vällyjen välissä - Nämä asiat vähentävät suomalaisten seksihalujaNäin suomalaiset löytävät aikaa lemmenhetkilleLisääntynyt aika kotona on muuttanut suomalaisten seksielämääÄlylaitteet ovat vähentäneet seksiä joka kolmannella suomalaisellaLähes joka kolmas suomalainen on lähettänyt vihjailevia kuvia tai videoita Nämä lupaukset tekemällä parisuhteen seksielämä paraneePoikkeusaika ja pimeys uhkaavat mielihyvähormoneitaPohjois-Suomessa harrastetaan eniten seksiä ja ollaan tyytyväisimpiä seksielämäänKoronasta johtuva poikkeusaika on aktivoinut ja monipuolistanut erityisesti nuorten seksielämääLähes kolmannes suomalaisista pitää tuhmien puhumisesta - näin aloitat tuhman sanailun onnistuneestiSuomalaisten seksihalut syttyvät yleensä spontaanisti30 prosenttia suomalaisista kertoo haluavansa seksiä enemmän kuin kumppaninsa Suomalaiset kaipaavat seksielämäänsä monipuolisuuttaSeksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset löytyvät Keski-SuomestaLauantai on karkki- ja seksipäiväLähes kolmannes suomalaisista haluaa seksiä useammin kuin kumppaniLähes puolet suomalaisista harrastaa seksiä vain muutaman kerran vuodessaAlle kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu seksihaluista- ja toiveista kumppanin kanssa säännöllisestiMiksi miesten kannattaa treenata lantionpohjalihaksiaKaksi kolmesta suomalaisesta nauttii seksistä enemmän, kun on fyysisesti hyvässä kunnossaNäin pidät seksielämäsi kunnossa korona-aikanaYli puolet suomalaisista on harrastanut suojaamatonta seksiä uuden kumppanin kanssaLähes puolet suomalaisista kokee nuorena saamansa seksuaalikasvatuksen riittämättömäksiPoikkeusaika ja pimeys uhkaavat mielihyvähormoneita40 prosenttia suomalaisista ei ole koskaan käyttänyt liukuvoidetta
Näytä lisää
miten erektiota saa pitemmäksi ja onko hyviä hieronta tuotteita.hyvää kesää ja jussia.satutko tietään kuinka yleisii potenssiongelmat on suomalaisten miesten keskuudessa?voiko olla että penis ei seiso yhdynnässä koska poikaa jännittää liikaa?Penispumppua käyttäessäni terskan alle kerääntyy "nestettä"? tai vastaavaa joka melkein kolminkertaistaa peniksen lepokoon. Reaktio palautuu takaisin normaaliksi n. 36 tunnissa. Mistä moinen johtuu...Hei, Olen 55v diabeetikkomies. Kärsin melko pahasta erektiohäiriöstä ts. minun on vaikeata saada erektiota aikaan. Halut on kuitenkin tallella. Onko olemassa laadukasta itsetyydytysvälinettä...Hei, olen 62 vuotias Parkinsonin tautia sairastava seksiaddikti. Suurin osa ajastani kuluu nettipornon parissa ja seksiseuraa hakiessa. Minulla on viehättävä vaimo...En ole ollut yhdynnässä. Masturboidessani saan erektion, mutta haluaisin käyttää keinovaginaa. Ensimmäinen jonka ostin, oli niin tiukka etten saanut penistäni sinne edes liukuvoiteen avulla.HeiAnnu! Erektio-ongelmani on masentava. Olen eron jälkeen löytänyt ihanan tyttöystävän, jonka kanssa menee kaikin puolin muuten hyvin, mutta minun erektioni on heikko ja loppuu aina kesken.Hei! Minulla ei niinkään ole mitään kysyttävää, mutta huomasin että monella on vaikeuksia erektionsa ja seksuaalisen nautintonsa kanssa (myös mieheni kuuluu näihin, valitettavasti).Hei!Olen 13.v kohta 14.v poika ja minulla on onglma joka estää minua tekemästä jokapäiväisiä juttuja. Eli minulle tulee erektio muuten vain.. Siis ihan tahaton esim kesken koulupäivän kiva kävellä housut teltassa.moi.kumppanini haluaa ja pumppaa penispumpulla penistäni päivittäin 2-5 tuntia. Onko siitä penikselleni terveys haittaa. Kun paisuu ja venyy erittäin paljon, aina joka kerta.Hei!Kysymykseni liittyy penisrenkaan käyttöön. Olisin utelias kokeilemaan moista, mutta mietityttää onko se täysin turvallista?Etenkin kun olen kuullut että (liian?) kireät renkaat voivat aiheuttaa siemennesteen jäämisen sisään eikä varsinaista ejakulaatiota siis tapahdu.
Näytä lisää Annun palsta